Ainoa, jolla on pakastusprotokolla

kjhkhkj

Galleria M on tietääksemme alan ainoa toimija Suomessa ja mahdollisesti Pohjois-Euroopassa, joka kertoo julkisesti käyttävänsä pakastusprotokollaa.

Menetelmässämme matot pakastetaan jopa –45 °C lämpötilassa jopa 10 vuorokaudeksi. Pakastuksen aikana seuraamme maton sisälämpötilaa antureilla. Kun ydin saavuttaa –22 °C, käynnistyy vähintään neljän vuorokauden sterilointi, jolla varmistetaan museotasoisesti mahdollisten tuholaisten kaikkien kehitysvaiheiden eliminointi.
Arsenaalissamme on lähes 3 000 litraa syväpakastuskapasiteettia, joten pienikin epäilys riittää pakastukseen.
Lisäksi säilytämme matot koneellisesti kuivatuissa tiloissa, joissa ilmankosteus pidetään tuholaisille erittäin epäsuotuisassa alle 45 % RH:ssa.

Kun hankkii maton lähes mistä tahansa muualta, tuholaisten hallinta jää lopulta omalle vastuulle. Huutokaupoilla, yksityishenkilöillä tai mattoliikkeillä ei ole käytännössä koskaan toimintavarmoja tai dokumentoituja protokollia siltä varalta, että matossa olisi aihetta toimenpiteille. Vastoin yleistä luuloa myöskään pesu ei katkaise tuholaisten elinkiertoa, eikä siksi toimi riittävänä torjuntamenetelmänä.

Kysymys on:
Miksi ostaisit maton muualta❓

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Mitä kuntoluokitus kertoo matosta?

Jokainen Galleria M:n matto arvioidaan yksilöllisesti suhteessa sen ikään ja aikakauteen. Kuntoluokituksen tarkoituksena on antaa mahdollisimman realistinen kuva maton patinasta, kulumisesta ja käytön jäljistä ennen ostopäätöstä.

Vaatimaton

Runsaasti katseluetäisyydeltä erottuvaa patinaa, kulumaa ja käytön jälkiä. Matossa voi olla myös rakenteellisia vaurioita.

Kohtalainen

Matossa on enemmän näkyvää patinaa, kulumaa ja käytön jälkiä kuin saman aikakauden matoissa keskimäärin.

Tavanomainen

Matossa on ikään ja aikakauteen nähden tyypillinen määrä hillittyä, tavanomaisen käytön tuomaa patinaa.

Hyvä

Matossa on ikään ja aikakauteen nähden tavanomaista vähemmän kulumaa ja käytön jälkiä.

Erinomainen

Matossa ei ole käytännössä lainkaan katseluetäisyydeltä havaittavaa kulumaa tai käytön jälkiä.

0